Vaihtolavojen ja konttien rinnalla nyt myös jätepuristimet ja paalaimet
Viimeisen vuoden ajan olemme hiljaisuudessa työstäneet uutta puristinkonseptia. Monen variaation ja kovan kehitystyön pohjalta on syntynyt hyvä tuote ja alusta, jolle rakentaa laajempi portfolio. Nyt onkin aika tuoda tämä työ päivänvaloon ja lähteä kehittämään uutta tuotelinjaa vielä pidemmälle.
Uskomme vahvasti, että ajan myötä meidän jo muista tuotelinjoista tutuksi tullut avoin ja rehti tapa toimia tuo myös puristinmarkkinoille raikkaan tuulahduksen sekä uusia käytännöllisiä innovaatioita.
Myös paalainten kanssa on tehty töitä ja hiljattain isoja liikkeitä. Saimme juuri sopimuksen myötä yksinoikeudella edustuksen Suomeen kansainvälisesti arvostetun Irlantilaisen LSM:n kanssa. Valikoimastamme löytyy tätä myötä laaja skaala tunnettuja ja laadukkaiksi todettuja paalaimia.
Uudelle alueelle yleisön pyynnöstä
Pitkä historiamme ympäristöhuoltoalan toimittajana tekee lisäyksestä meille omalla tavallaan luonnollisen. Suurimpien ja läheisimpien asiakkaidemme portfolioon kuuluu jo usein puristimet sekä paalaimet. Voidaankin sanoa, että uusi aluevaltaus tulee pitkälti yleisön pyynnöstä.
Jokaisella alalla piilee vuosien kovan työn tulos, ja tiedämme kokemuksesta, että laadukkaat tuotteet mihin tahansa käyttöön vaatii paljon panostusta ja pitkän työn. Olemme käyneet paljon keskusteluja pitkäaikaisten asiakkaidemme kanssa, ja tutkineet alan toimivia ja vähemmän toimivia konsepteja. Haluamme tuoda hyväksi todetut toimintamallit muilta liiketoiminnan alueiltamme, ja siksi tarjoamme välittömästi kaikkiin tarpeisiin laadukkaat laiteratkaisut, tarvittavat huoltopalvelut, joustavan rahoituksen oman talon sisältä sekä laitteiden vuokrauspalvelut.
Kuten meillä on tapana sanoa; ”Kun ostat lavamiehiltä, ostat lavamiehiltä.”
Oikeat henkilöt ovat menestyksen edellytys
Tärkeä osa uuden tuotelinjaston lanseerauksessa on löytää oikeat henkilöt. Siksi puristin tuotelinjaamme lähtee vetämään Mikko Laisi. Mikolla on viidentoista vuoden kokemus eri ympäristöhuollon tehtävistä, ja hän tuntee toimialan tarpeet ja vaatimukset kuin omat taskunsa. Yhdessä Mikon kanssa olemme sitoutuneet kehittämään meille Suomen parhaan puristinkonseptin.
Katseemme ovat aina vahvasti tulevaisuudessa ja tiedostamme, että digitalisaatio tulee entistä tärkeämpään rooliin myös jätehuollossa. Tämä tulee jatkossa näkymään meidän tuotekehityksessämme. Nyt polkaistaan puristinhommissa kaasu pohjaan.
Voit jättää yhteydenottopyynnön tuotteistamme Puristimien ja paalainten sivulta täältä!