Perheyritykset ovat muita yritystyyppejä innovatiivisempia.
Näin sanoo arvostetun aikakauslehti Harvard Business Review’n tuore tutkimus. Vastoin yleistä käsitystä perheyritykset ovat usein alansa innovatiivisimpia ja tuotekehitykseen sijoitetut varat poikivat perheyrityksissä parempaa tulosta.
Emmepä lähde väittämään vastaan. Mutta miksi näin on?
Perheyrityksillä on taskussaan monta valttikorttia
Yritysten pitkän historian ja hyvien henkilökohtaisten suhteiden vuoksi perheyrityksillä on usein parempi käsitys siitä, minkälaisiin projekteihin kannattaa sijoittaa. Perheyritykset tuntevat alan luonteen ja asiakkaidensa tarpeet läpikotaisin, sillä omistajat työskentelevät usein itsekin asiakasrajapinnassa. Tämä heijastuu luonnollisesti myös työilmapiiriin, joka on läheinen ja luottavainen — eli oikein otollinen innovaatioiden syntymiselle.
Perheyritykset eivät suinkaan ole harvinainen ilmiö Suomessa. Perheyritysten liitto arvioi, että 80 % kaikista suomalaisista yrityksistä on perheyrityksiä, ja ne työllistävät 42 % yrityssektorin työntekijöistä.
Perheyritysten suosioon työnantajana vaikuttavat varmasti yritysten kyky säilyttää vakaa ja kestävä kasvu läpi taloussyklien. Moni on selvinnyt viimeisen 25 vuoden aikana kahdesta talouskriisistä ja porskuttaa edelleen.
Vaikuttaisi siis siltä, että perheyrityksillä on kyky kurottaa korkeuksiin pitäen samalla ainakin toisen jalan lähellä maankamaraa. Olisiko aika tiedostaa perheyritysten vahvuudet myös innovoinnin saralla?
Kasvu ja vakaus voivat olla joidenkin mielestä mahdoton yhtälö. Meidän mielestämme se on mielenkiintoinen mahdollisuus.