Jätehuoltoalan tavarantoimittaja Fincumet Container oy jatkoi yhteistyötään 4H-järjestön ja Taimiteko-toiminnan kanssa toista vuotta peräkkäin ja istutti tänä vuonna tuhat taimea lisää Suomen metsiin.
” Kun asiakkaamme ostavat taimiteko-ohjelmaan kuuluvia tuotteita, istutamme jokaista tuotetta vastaan uuden taimen työllistäen samalla nuoria”” kertoo yrityksen toimitusjohtaja Joonas Järvensivu.
Kuluneen vuoden kesänä tuhat puuntaimea istutettiin hiilinieluiksi suomen maastoon jo toista vuotta putkeen. Lavamiesten yhteistyökumppani 4H-Järjestö hoiti istutukset. Taimiteon kautta sadat alle 18-vuotiaat nuoret saavat arvokasta kesätyö- ja metsäalan kokemusta vuosittain ympäri Suomea..
Yhteistyö jatkuu
”Tämä on meille ja myös asiakkaillemme hyvä ja kätevä tapa auttaa hiilipäästöjen hillitsemisessä. Monet suuremmista asiakkaistamme ovat lähteneet mukaan taimiteko talkoisiin ja istutettavien taimien määrä tulee sitä myöten kasvamaan tulevina vuosina”, kertoo yhteyspäällikkö Juha-Matti Löytty.
Aloitimme taimiteko yhteistyön vuonna 2020, ensimmäiset taimet istutettiin kesällä 2021, yhteistyö jatkui tänä kesänä ja tulee jatkumaan myös tulevaisuuteen.
”Puiden istuttamisella ja nuorten työllistämisellä osallistumme vastuullisen huomisen luomiseen joka on aikamme tärkeimpiä teemoja. Jokainen uusi puu metsässä sitoo hiiltä ja hillitsee ilmastovaikutuksia. Tavoitteenamme on kasvattaa yhteistyötä merkittävästi tulevaisuuteen”, tiivistää Järvensivu.
Yleistä Taimiteosta
Taimiteko-toimintamallissa ryhdytään konkreettisiin toimenpiteisiin hiilidioksidipäästöjen kompensoimiseksi. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonan taimen istuttamista. Taimiteossa kompensoidaan niin yritystoiminnasta kuin yksityishenkilöiden arjesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä lisäämällä hiilinieluja Suomeen. Taimiteko työllistää samalla suomalaisia nuoria, jotka tekevät istutustyön ja saavat rahallisen korvauksen työstään. Taimiteko on pysyvä toimintamalli, joka on seurausta 4H:n Nuoret ilmastotöissä -hankkeesta.
Fincumet Container Oy on Suomen johtava jätehuoltoalan tavarantoimittaja. Me emme ole koskaan tyytyneet vakiintuneisiin toimintamalleihin. Varsinkaan silloin, kun kyseessä on mahdollisuus tarjota entistä parempaa palvelua.
Tavoitteemme on tarjota innovatiivisimmat tuotteet ja ratkaisut vaihtolava, jätepuristin sekä konttimarkkinoille.
Suomen ainoana toimijana valmistus, myynti ja leasingrahoitus löytyvät saman katon alta – Kun ostat lavamiehiltä, ostat lavamiehiltä.