2020 on ollut merkittävä vuosi, joka tullaan muistamaan sen tuomista poikkeuksellisista haasteista ja maailmaa ravistelleesta pandemiasta. Keväällä kukaan ei osannut ennustaa mitä tuleva tuo tai miten tästä siirryttäisiin eteenpäin. Kaikista haasteista huolimatta maailma kuitenkin jatkoi pyörimistään, muutoksiin sopeuduttiin ja uusia toimintamalleja omaksuttiin.
Lavamiehille vuosi on ollut poikkeuksellinen tapahtumarikas muistakin syistä. Tammikuussa ostimme enemmistö-osuuden pitkäaikaisesta kumppanistamme Birger OU:sta. Saman perheyrityksen alaisuudessa yhteistyömme on tiivistynyt ja olemme voineet yhdessä keskittyä parantamaan tuotteitamme ja tarjontaamme. Tavoitteenamme on aina ollut ja on edelleen luoda positiivista ja pysyvää vaikutusta asiakkaidemme liiketoimintaan tarjoamalla markkinoiden parhaat vaihtolavaratkaisut.
Samaan aikaan perustimme myös oman rahoitusyhtiömme Lakeway Finance Oy:n. Ainoana alamme toimijana meiltä löytyy nyt vaihtolavojen valmistus, myynti, sekä rahoitus saman katon alta. Voidaan siis sanoa, että kun ostat lavamiehiltä, ostat lavamiehiltä.
Vaihtolavojen rinnalla kontit ja tilaratkaisut ovat myös nousseet entistä suuremmaksi osaksi liiketoimintaamme. Kasvavan kysynnän edessä olemme lisänneet valikoimaamme useita kontteja, sekä tilaratkaisuja. Keväällä pääsimme myös auttamaan hoivakoteja ja kuntia poikkeuksellisessa tilanteessa valmistamalla tapaamiskontteja, joissa perheet ja läheiset voivat turvallisesti tavata toisiaan huolehtimatta tartunnoista.
Tänä vuonna olemme myös panostaneet merkittävästi kestävyyteen. Koskaan aiemmin, ei ole ollut yhtä tärkeää huomata, kuinka ympäristömme muuttuu ja kuinka tärkeä rooli meillä on sen suojelemisessa. Kesällä lanseerasimme uuden Ekolava-malliston, jonka avulla kuljetusalan yritykset pystyvät vähentämään päästöjään. Tämän lisäksi aloitimme yhteistyön Taimiteon kanssa ja tänäkin päivänä, jokaista myytyä ekolavaa kohden istutetaan Suomen metsiin taimi kompensoimaan vaihtolavojemme tuottamia päästöjä.
Poikkeuksellisen haasteellisista olosuhteista huolimatta onnistuimme tänä vuonnakin jatkamaan vauhdikasta kasvuamme niin liiketoiminnan kuin henkilöstökasvun saralla. Fincumet Group konsernin yhdistetty liikevaihto yltää tänä vuonna yli 40milj. euroon ja myyntimme ylittää 8000 yksikköä. Tulevana vuonna valikoimamme tulee kasvamaan uusilla tuotteilla ja vahvistamme laajentumistamme edelleen Pohjois-Euroopan markkinoille.
Lopuksi haluamme osoittaa kiitoksemme tästä uskomattomasta vuodesta kaikkia asiakkaita, kumppaneitä, sekä henkilökuntaamme. Ilman teitä ja osoittamaanne luottamusta toimintaamme, ei kasvutarinamme olisi mahdollinen.
Näihin sanoihin päätämme tämän vuoden ja toivotamme kaikille teille hyviä juhlapyhiä ja rauhallista uuttavuotta.
Jouluterveisin,
Toimitusjohtaja Joonas Järvensivu & lavamiehet