Fincumet Container Oy:n polku jätepuristin- ja paalainmarkkinoille juontaa juurensa jo useamman vuoden päähän
Kuvateksti: Uuden puristimen käyttöönottokoulutuksessa loppukäyttäjät saivat perehdytyksen puristimen turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöön paikan päällä
Vuonna 2018 syntyi pitkään kytevä ajatus jätepuristinmarkkinan modernisoinnista, joka konkretisoitui ja löysi muotonsa vuoden 2021 keväällä. Uusi tuotelinjasto lukittiin pitkän suunnittelutyön jälkeen Ikaalisissa ja kehitystyö aloitettiin. Ensimmäistä prototyyppiä alettiin työstämään lavatehtaalla ja puoli vuotta myöhemmin ensimmäiset toimivat laitteet tuottivat jo täysiä jätekuormia pääkaupunkiseudulla.
Kuluvana vuonna vauhti on lisääntynyt ja mallisto on kehittynyt merkittävästi. Arvokkaat palautteet asiakkailta ovat viety käytäntöön ja tänä syksynä markkinoilla on käytössä jo omavalmisteisia jätepuristimia, joiden jätepainot ovat kilpailukykyisiä ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä saamaansa palveluun ja tuotteisiin.
Puristimien lisäksi rinnalle on tuotu tunnetun irlantilaisen LSM yrityksen jätepaalainten maaedustus. Valmis ja toimiva tuotelinjasto mahdollistaa entistä paremman kyvyn palvella asiakkaita puristin ja paalain tarpeissa.
Kysyntä yllättänyt
Valmistajan näkökulmasta kysyntä on ollut jopa yllättävän suurta. ”Kun lähdimme puristin markkinaan, otimme lähestymiskulmaksi käyttöystävällisyyden sekä energiatehokkuuden. Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, kuinka vahvasti tämä resonoi asiakkaissa”, kertoo puristimien ja paalaimen tuotepäällikkö Mikko Laisi.
”Olen toiminut jätepuristimien parissa käyttäjän, kuljettajan ja ostajan roolissa pitkän uran ja tiesin, että alalla on tilaa käyttöystävällisille laitteille ja avoimelle hankintaprosessille, jossa asiakas tietää jo tarjousvaiheessa laitteen elinkaarikustannukset. On hienoa tuoda markkinoille tuotteita, joissa molemmat aspektit ovat keskiössä. Myös kysyntä asiakkaiden suunnalta on antanut positiivista vahvistusta siitä, että oikealla polulla ollaan”, jatkaa Laisi.
Kuten vaihtolavoissa, yritys tarjoaa Suomen ainoana toimijana jätepuristimissa valmistuksen, myynnin ja leasingrahoituksen saman katon alta ilman kolmansia osapuolia.
Fortum Waste Solutions tärkeänä yhteistyökumppanina
Fincumet Container Oy:n pitkäaikainen asiakas Fortum Waste Solutions Oy on toiminut tärkeänä yhteistyökumppanina yritykselle. ”Fincumet on toimittanut meille vuosien varrella jo merkittävästi vaihtolavoja, merikontteja ja keräilyvälineitä. Laadukkaat tuotteet ja ulkoistetun varaston tuomat nopeat toimitusajat mahdollistavat meille paremman kyvyn reagoida omien asiakkaiden äkillisiin tarpeisiin”, kertoo Fortum Waste Solutionsin logistiikkapäällikkö Jami Kivelä.
Ikaalisten toimipisteelle toimitettu jätepuristin merkitsee uutta askelta yritysten yhteistyössä. Uusin malli on varusteltu kosketusnäytöllä ja käyttäjät voivat syötettävän jätemäärän perusteella valita nopeasti, kuinka monta puristussykliä kone ajaa. Näin käyttäjältä säästyy arvokasta aikaa ja laite ei kuluta turhaa energiaa tyhjillä työntösykleillä.
”Kosketusnäyttö on kieltämättä tätä päivää, hienoa että se löytyy nyt puristimistakin. Puristussyklien valinta, täyttöasteen ajantasainen seuranta ja asetusten säätäminen suoraan laitteesta ovat hyödyllisiä ominaisuuksia, joilla säästyy aikaa ja turhia huoltopuheluita”, tiivistää Fortum Waste Solutions Oy:n tuotantopäällikkö Timo Pyhtilä.
Info
Tuotepäällikkö
Jätepuristimet ja paalaimet
Mikko Laisi 040 5480744
mikko.laisi@fincumetcontainer.letsdoit.fi.dedi6467.your-server.de
Toimitusjohtaja
Joonas Järvensivu 040 022 2162
joonas.jarvensivu@fincumetcontainer.letsdoit.fi.dedi6467.your-server.de