”Erinomaista palvelua ensimmäisestä palaverista viimeiseen astiaan”
Fincumet Container uudisti astioillaan Kymenlaakson Jätteen ekopisteet
Kun Kymenlaakson Jäte Oy kilpailutti ekopisteidensä astiatoimittajia, tarjouspyynnön kriittisimpiä ehtoja oli, että astioiden oli oltava nostoperusteisia, niitä tarvittiin lähes 200 kappaletta ja logistiikalta vaadittiin paljon. ”Tiesimme, että moni toimija ei pysty tarjoamaan tämänkaltaista palvelupakettia vaatimillamme palvelu- ja tuoteominaisuuksilla”, kenttäpäällikkö Janne Karhu kertoo. ”Onneksi Fincumet Containerin resurssit, tuotteet ja osaaminen vastasivat juuri sitä, mitä tarvitsimme.” Fincumet Container Oy:n tarjous erottui joukosta monipuolisuudellaan ja ammattimaisuudellaan, ja yritys valittiin projektin toimittajaksi. Yhteistyö alkoi kesän 2018 lopulla.
Uudet ja uskottavat ekopisteet rakentuivat vain viidessä viikossa
Tilaus sisälsi erimallisia ja -kokoisia, kuluttajille suunnattuja ekopisteastioita pienmetallille, kartongille ja lasille. Noin puolet astioista toimitettiin Kymenlaakson Jätteen Keltakankaan toimipisteelle, josta Kymenlaakson Jäte jakeli ne itse sovituille pisteille. Loput astioista Fincumet Container toimitti omalla logistiikallaan suoraan ekopisteille, rakensi pisteet sovitusti ja asetteli astiat nosturiautolla riviin. Kaikki astiat toimitettiin perille pisteisiin noin viiden viikon aikana.
Uudet keräilyastiat ovat kestäviä, mutta myös näyttävät hyviltä. Karhun mukaan astiat ovat tuoneet ekopisteisiin runsaasti lisää uskottavuutta ja siisteyttä: ”Asiakkailta on tullut todella paljon positiivista palautetta. Pisteiden ilme on nyt yhtenäinen, ne ovat siistejä, eivätkä tarvitse erillisiä aidanteita, kuten aiemmin.”
Fincumet Container on tarkka astioiden ensiluokkaisesta laadusta, sillä niiden käytettävyyden ja ulkonäön on vastattava vaativiin olosuhteisiin ja standardeihin. ”Olemme tinkimättömiä tuotteidemme laadun suhteen, joka on aina huoliteltu. Käyttämämme polyuretaanimaalaukset kestävät monenlaisia olosuhteita ja käyttöä”, myyntijohtaja Joonas Järvensivu kertoo.
Täsmällistä ja kokonaisvaltaista palvelua
Yhtiöt eivät olleet aiemmin tehneet yhteistyötä paria lava- ja kauhatilausta enempää. Laajempi yhteistyö on kannattanut, ja Kymenlaakson Jäte on ollut erittäin tyytyväinen niin palvelumalliin kuin tuotteisiin.
Karhun mukaan informaation kulku toimi erinomaisesti koko projektin ajan: ”Logistinen suunnittelu toimi loistavasti. Fincumet Containerin yhteyspäällikkö Juha-Matti Löytty sekä logistiikkapäällikkö Jami Kivelä pitivät meidät jatkuvasti ajan tasalla aikatauluista ja toimituksista. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme noutamaan vanhat astiat pois juuri oikeaan aikaan, eivätkä pisteet joutuneet olemaan pitkään ilman astioita.”
Fincumet Containerin palvelukonseptiin kuuluu, että jokaisessa projektissa yhteyspäällikkö huolehtii aktiivisesta tiedotuksesta asiakkaan suuntaan. Sekä asiakas että toimittaja hyötyvät, kun kaikki tietävät koko ajan, missä mennään.
”Projekti hoitui tehokkaasti hiottujen prosessiemme ansiosta. Pitkälle robotisoitu tehtaamme ja iso kapasiteettimme takaa, että pystymme reagoimaan nopeastikin isoihinkin tilauksiin ja vastaamaan asiakkaan tarpeisiin kokonaisvaltaisesti niin tuotteiden, logistiikan kuin projektihallinnan osalta”, Järvensivu toteaa.
Yhteistyö, joka ylitti odotukset
Yhteistyö, jossa kaikki sujuu niin kuin pitää, ja joka jopa ylittää odotukset. Sitähän jokainen tilaaja ja toimittaja toivoo, ja näin hienosti Fincumet Containerin ja Kymenlaakson Jätteen yhteistyö sujui.
Tyytyväinen Karhu kertoo, ettei projekti olisi voinut sujua paremmin: ”Fincumet Container hoiti mallikkaasti ison projektin hallinnan, joka vaati paljon sekä toimittajalta että tilaajalta muun muassa logististen ja aikataulullisten järjestelyjen suhteen. Erittäin hyvin handlattu projekti!”
Tulevaisuudessa yhteistyö jatkuu mitä todennäköisimmin ja lisähankintoja tullaan luultavasti tekemään ainakin astioiden osalta. ”Jos jatkossa tarvitsemme lisää astioita, meillä on nyt osoite, mistä niitä saadaan. Yhteistyö tulee varmasti jatkumaan”, Karhu sanoo.
”Suosittelen ehdottomasti Fincumet Containeria muillekin toimijoille”, mies tuumaa tyytyväisenä, ”Meillä toimi kaikki erinomaisesti aina ensimmäisestä palaverista viimeiseen astiaan.”
Fincumet Container Oy valmistaa, myy ja liisaa vaihtolavoja sekä merikontteja ja on Suomen suurin vaihtolavojen myyjä ja markkinajohtaja. Valikoima sisältää useita erilaisia astioita, astiatyyppejä, keräilyastioita sekä kauhoja. Vauhdikkaassa kasvussa oleva yritys on lisäksi metallinkierrätyksen edelläkävijä.
Kymenlaakson Jäte Oy on kuntien omistama, voittoa tavoittelematon jäteyhtiö, joka hoitaa omistajakuntien sille siirtämiä lakisääteisiä jätehuollon palvelu- ja jätteenkäsittelytehtäviä. Kymenlaakson Jätteen ekopisteet ovat saaneet uusien keräilyasioiden myötä yhtenäisen ja siistin ilmeen.
Fincumet Container toimitti ekopisteille erimallisia ja -kokoisia kartonki-, lasi- ja metalliastioita.